Kaipaus

On kulunut päiviä siitä kun lakkasit olemasta
Osa elämääni.

Lakkasin ajattelemasta sinua.
Odotin selkeyttä, selkeitä ajatuksia.
Annoin ajan kulua ja elin ilman meitä.

Tuhannet sanasi saivat sydämeni levottomaksi.

Tunkeuduit elämääni omasta tahdostani.
Lakkasin kuulemasta kuka olin sisimmässäni ilman sinua.

Sisimmässäni yksinäinen onni heräsi.

Ja tahdon vallassa poistin sinut, sillä kaipasin itseäni suuresti.

Kaipasin rauhaa, joka järkkyi levottomasta luonteestasi.
Kaipasin omaa kaaostani, jota vain minä osasin elää,
Arvostaa, en arvostella.

Älä käsitä väärin.

Opin sinulta paljon

Sinusta,

minusta,

elämästä. Meistä.

Erilaisuudesta.

Ei se ole väärin.

Mikään ei ole.

En edes minä.

On kulunut päiviä siitä kun lakkasit olemasta

Osa elämääni.
Nyt on helpompi hengittää.

Päiväni täyttyvät, tulevat täydeksi. Minulla on aikaa

Rakastaa.

Elämä on ihmeellinen.

Päivä päivältä olen selkeämmin, enemmän.

Vapaa.

Silti, tunnen kuinka vuoteessani sydämeni lyö tyhjää kerran

Ja toisenkin.

Se lyö yksin.

Et ole enää,

et pyöri levottomana vuoteessani juuri niinkuin vain sinä teet.

En painaudu enää lähellesi, kuin pieni vahvaan syleilyyn.

Mieltäni painaa vapaus, sydäntäni myös

Ja rakkaus.

Kiitos.