Ensisilmäyksellä

Muistatko niitä ensi katseitamme,
jolloin huomasimme toisissamme itsemme.
Pitkän aikaa katselin elämääsi.
Ja sinä olit siinä niin erityinen.
Ja erityinen olin minä silmissäsi.
Tunsin läheisyytesi päivittäin,
se hiipi hiljaa iholleni.
Ja kun katsoit minuun syvälle,
huomasin olevani nainen,
ja sinä olit minulle mies.
Tiesin, silloin rakastuin ensisilmäyksellä
Ja kuiskasin äänettömälle taivaalle:
Häntä minä rakastan.

Juurtunut unelmoimaan

Unelmoin vuoristoista,

luonnollisesta elinvoimasta,

rauhaisista metsistä, jonne uneni tyyntyy.

En ole saalistaja, en saalis.

Olen kasvanut viljelijäksi,

istuttanut juureni syvälle tähän maahan,

kylvänyt ajatukseni puiden latvoihin.

Olen kasvanut seikkailijaksi,

onnellisin hymyrypyin kasvoillani,

elämän nautiskelijaksi.

Ja tulit sinä, kasvamiseni juurille.

Erilaiset olivat juuresi, erilaiset ajatuksesi siemenet.

Et kaatanut vankkaa olemustani,

mutta ravistelit kylvämäni tunteiden puuta,

koettelit suurta Minuuttani.

Huonoina kylvövuosina sinua syytin

ja hyvinä olin auliisti kiitollinen.

Ja joka hetki kanssani olit tulvillasi rakkautta,

joka hetki läsnäolomme vahvistui

ja hymymme rypyt syvenivät,

ajatuksemme seikkailivat elämän nautintoon.

Unelmamme kylvimme taivaisiin

ja annoimme niiden elää.

Kiitos kun olet kanssani Sinä.

Tyhjä olo

Sydän,

se repeytyi paikallaan.

Avartui aukko kehooni.

Jätti tyhjän olon.

Rakastuin sinuun,

ja rakastin niin paljon.

Niin paljon.

Jälkeesi en riitä enää korjaamaan haavaa.

Vaikka tiedän.

Suru tulee ja menee elämässä.

Silti opetit minut elämään täydemmin.

Ja se hetki, jolloin elit kanssani

juurtui sydämeeni.

Se asettui kodiksi, jonka me loimme.

Nyt

olet poissa.

Ja minulle jäävät vain runot,

joita ammennan haavoittuneena.

Näenkö koskaan hymyn kasvoillani?

Saanko koskaan rakastua uudelleen?

Paranevatko sydämen arvet niin kuin haavat iholla?

Haava, jonka teit,

sen halusin ottaa.

Halusin kokea sinut ihollani,

silmissäni,

suullani,

sydämessäni.

Joka solulla elää ja hengittää kanssasi.

Kirjoitanko koskaan runoja toisesta,

hänestä, joka jakaa arkeni kanssani?

Ja kaiken tämän tajusin liian myöhään.

Että halusin antautua arkeen kanssasi,

sulkea pois muut vaihtoehdot,

hoitaa sinua,

olla sinun, vain sinun.

Miksi, miksi niin myöhään lakkasin elämästä suunnitelmiani?

Nyt, kun on myöhä,

sinun kanssasi sydämeni heräsi luomaan

loppuelämänsä onnen päivät, joita ei koskaan tule.