Tyhjä olo

Sydän,

se repeytyi paikallaan.

Avartui aukko kehooni.

Jätti tyhjän olon.

Rakastuin sinuun,

ja rakastin niin paljon.

Niin paljon.

Jälkeesi en riitä enää korjaamaan haavaa.

Vaikka tiedän.

Suru tulee ja menee elämässä.

Silti opetit minut elämään täydemmin.

Ja se hetki, jolloin elit kanssani

juurtui sydämeeni.

Se asettui kodiksi, jonka me loimme.

Nyt

olet poissa.

Ja minulle jäävät vain runot,

joita ammennan haavoittuneena.

Näenkö koskaan hymyn kasvoillani?

Saanko koskaan rakastua uudelleen?

Paranevatko sydämen arvet niin kuin haavat iholla?

Haava, jonka teit,

sen halusin ottaa.

Halusin kokea sinut ihollani,

silmissäni,

suullani,

sydämessäni.

Joka solulla elää ja hengittää kanssasi.

Kirjoitanko koskaan runoja toisesta,

hänestä, joka jakaa arkeni kanssani?

Ja kaiken tämän tajusin liian myöhään.

Että halusin antautua arkeen kanssasi,

sulkea pois muut vaihtoehdot,

hoitaa sinua,

olla sinun, vain sinun.

Miksi, miksi niin myöhään lakkasin elämästä suunnitelmiani?

Nyt, kun on myöhä,

sinun kanssasi sydämeni heräsi luomaan

loppuelämänsä onnen päivät, joita ei koskaan tule.