Pieni ihminen

Suru verhosi taivaan pilveen

Katsoi maahan, kohti varpaitaan pieni ihminen

Hän keräsi ajatuksiaan kasaan

Kyyneleet ääneen virraten

Hän valutti ajatuksensa maan juuriin

Ymmärsi ettei voinut jäädä

Pieni ihminen 

Hän kohtasi toisen

ja tiesi, että tämä oli se päivä, 

jolloin pilvet väistyivät taivaalta,

jolloin lämpö pääsi hänen iholleen

miettimättä, rehellisesti

hän laski ääneen tunteensa tuosta hetkestä, 

ei toisesta eikä liioin tulevasta.

Läpi surun kaamoksen

Hän rakasti itseänsä yhä vahvemmin

avulla valon,
ja toisen, pienen ihmisen.