Päivä jälkeen toisen

Ääriviivasi on piirtynyt lattiaan.
Kenkäsi jäljet tahrineet ovenkarmin.
Sydämesi syke hajottanut pirstaleiksi peilin.
Kosketuksesi kiirinyt pisaroina eilisen illallisen likaamille astioille.
Silti eilinen on kaunis.
Se on hetki kanssasi elämän varjossa,
hetki kasvotusten omien vajaavuuksieni kanssa,
hetki tuntea oloni vahvaksi,
juuri niinkuin sinä tahdoit minut nähdä.
Rakastettuna annan haikeudelleni tilan hengittää,
ja kiitollisuudelle mahdollisuuden elää tätäkin päivää.
Annan sydämelleni anteeksi senkin, etteivät kaikki runot päädy kirjoihin.
Sillä kaikki päivät eivät ole yhtä likaisen kauniita.
Menee aikaa, että ihmisen ajatus lakkaa olemasta,
hyväksyy elämän pirstaleisuuden.
Rakkaus ja viha kasvavat samassa huoneessa.

Aallot

Erehdyin.
Tein vääriä ratkaisuja.
Katsoin kuvaasi ja tahtoni jäi jälleen tunteeni armoille.
Yhteys, joka ei koskaan katoa antoi minulle luonteeni.
Vaikka sanattomuus vaeltaa sydämessäni, se ei jätä kylmäksi.
Tuska purjehtii poskiltani maahan, jota en voi käsittää.
Käsitänkö koskaan, mitä ratkaisuja teimme,
tai mitkä ovat niitä oikeita, jotta voisimme elää ja päästää irti.
Tahdoin vain sanoa sinulle,
rakastan sinua,
niinkuin itseäni.
Ja tuo rakkaus purjehtii satunnaisesti odottamatta,
kuin aallot myrskyävät kaukana siellä minne matkani jatkuu.
Päästän irti yhä uudestaan.
Päästän purjeeni tuulten käsiin.
Niin kauan, että olemme yhtä rakkautemme kanssa.